Mainos

Pitkän linjan politiikantoimittaja Johanna Tuuri SuomiAreenan vastaavaksi tuottajaksi

Johanna Tuuri on tuttu kasvo Pöllölaaksossa. Hän on työskennellyt MTV:llä jo 13 vuoden ajan erilaisissa rooleissa, ja vuodesta 2015 MTV Uutisten politiikan ja talouden toimittajana. Hän on toiminut myös tuottajana sekä rikos- ja oikeustoimittajana. Ennen MTV:lle tuloaan hän työskenteli Ylellä.

Johanna Tuuri kertoo olevansa uudesta roolista innoissaan, sillä SuomiAreena on ainutlaatuinen tapahtuma, jossa ihmiset kohtaavat rennoissa tunnelmissa tärkeiden teemojen äärellä.

– SuomiAreena on upea brändi ja tapahtumalla on erittäin vahva rooli avoimen ja moniäänisen yhteiskunnallisen keskustelun tuottajana. Odotan innolla, että pääsen kehittämään SuomiAreenan konseptia edelleen, Tuuri iloitsee.

MTV:n kaupallinen johtaja Kari Mononen on mielissään toimittajataustaisen Tuurin valinnasta SuomiAreenan vastaavaksi tuottajaksi.

– Medialla on aina ollut tärkeä rooli yhteiskunnallisen keskustelun ylläpitäjänä. SuomiAreena on osa MTV:n tapaa kantaa tuota vastuuta, joten sillä on myös oma merkittävä osansa MTV:n sisällöissä. Olenkin erittäin tyytyväinen, että saimme SuomiAreenan vetäjäksi Johannan kaltaisen ammattilaisen, jolla on pitkä kokemus sisältöjen tekemisestä sekä näkemys median roolista tulevaisuuden yhteiskunnallisessa keskustelussa, Mononen kiteyttää.

SuomiAreena järjestetään 15. kerran Porissa 13.-17.7.2020. Tämän vuoden pääteemat ovat "Huomisen rakennuspalikat: kestävä kehitys, kansainvälisyys ja lasten unelmat".