Mainos

SuomiAreenassa ennätysyleisö

Porissa tänä vuonna kymmenettä kertaa järjestetty SuomiAreena kokosi ennätysyleisön, 58 132 kävijää. Viime vuonna kävijöitä oli noin 30 000.

SuomiAreenassa järjestettiin 13.-17.7.2015 välisenä aikana yli 160 SuomiAreena -tilaisuutta, joissa oli lähes 800 puhujaa. Kansalaistorilla edusti viitisenkymmentä organisaatiota esittelytelttoineen. Tapahtumia oli myös Tampereella, Kankaanpäässä, Siikaisissa, Raumalla, Huittisissa ja Ulvilassa.

Keskustelujen teemana olivat opetus ja kulttuuri. Pääyhteistyökumppaneina olivat opetus- ja kulttuuriministeriö sekä DNA. Vuonna 2015 SuomiAreenalle tehtiin ensimmäistä kertaa kokonaan oma tv-kanava, joka toteutettiin yhteistyössä DNA:n kanssa. MTV lähetti SuomiAreenasta yhteensä 22 tuntia tv-lähetystä MTV3-kanvalle ja noin 200 tuntia sisältöä MTV:n Katsomoon.

Keskusteluissa mukana olivat mm. presidentit Tarja Halonen ja Martti Ahtisaari, eduskunnan puhemies Maria Lohela, puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg, talousvaikuttajat Vesa Vihriälä, Vesa Puttonen, Matti Apunen ja Aki Kangasharju, professorit Pentti Arajärvi ja Heikki Hiilamo sekä kaikki työmarkkinajohtajat.

Muusikoista mukana ovat muun muassa Ismo Alanko, Toni Wirtanen, Anssi Kela ja Paleface. Muita kulttuuri- ja urheiluvaikuttajia ovat muun muassa. Klaus Härö, Matti Rönkä, Manuela Bosco, Susanna Pettersson ja Nooralotta Neziri. Savonlinnan Oopperajuhlien terveiset Porin SuomiAreenan välittivät Johanna Rusanen-Kartano ja Waltteri Torikka.

Keskustelujen lisäksi tarjolla oli runsaasti myös muita tapahtumia. Porin Pesäkarhut tarjosivat ilmaisen pesäpallo-ottelun, Porin raviradalla järjestettiin SuomiAreena-ravit ja Tennisliitto järjesti yritysjohtajien tennisturnauksen. Kokemäenjoessa kilpailtiin suppauksessa Kalle Palanderin ja Tuuli Petäjä-Sirenin johdolla. DNA järjesti huikean suosion saavuttaneen Bumtsi Bum-shown ja kirkko Timo Lassyn kirkkokonsertin.